MIksi tulla hierontaan?

Hieronnan vaikutukset ihmisen kehoon ja mieleen ovat laajasti tunnetut. Hieronnan fysiologiset vaikutukset kohdistuvat itse käsiteltävään lihakseen, ihoon ja verenkiertoelimistöön. Hieronnan ansiosta lihaskudos rentoutuu, kun lihasta ja sen kalvoja venytetään. Tämä perustuu siihen, että varsinkin poikittaisella venytyksellä lihassäikeet irtoavat toisistaan. Lisäksi lihasten sisällä olevien lihaskäämien (aistivat lihaksen pituutta) venytys vähentää lihasjännitystä ja mahdollistaa lihaksen rentoutumisen. Lisäksi lihaksen käsittelyn ansiosta laskimoverenkierto ja sitä kautta aineenvaihdunta alueelle tehostuu, ja kuona-aineet pääsevät poistumaan lihaksesta. Laskimoverenkierron lisääntymisen ansiosta kudosnesteet pääsevät siirtymään verenkiertoon ja paikallinen turvotus sitä kautta vähenee. Juuri tästä syystä sivelevät otteet tehdään raajoissa aina sydämeen päin.

Suoran lihasvaikutuksen lisäksi iho reagoi hierontaan. Hieronnassa hierottavan alueen ja hierojan käsien välillä on kitkaa, joka lämmittää ihoa ja seurauksena on alueen aineenvaihdunnan kasvu sekä lämmön että verenkierron vilkastumisen vaikutuksesta. Myös hormonaalisia muutoksia tapahtuu, pääasiassa verenkierrossa kulkevien välittäjäaineiden määrän lisääntyessä.  Eri hormonit vaikuttavat eri tavoin ja tämän vuoksi onkin hyvin tavallista, että hieronnan jälkeen osa tuntee olonsa raukeaksi ja osa virkistäytyneeksi.

Fysiologisten vaikutusten lisäksi psykologiset tekijät liittyvät hierontaan. Kehon tilan parantuessa tai normalisoituessa myös mielen tila yleensä on parempi ja usko omiin voimiin kasvaa. Myös pelkkä kosketus saattaa toisilla helpottaa oloa, koska ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus ja kosketuksen tärkeys on osa tätä kokonaisuutta. Toki mitään tutkimustuloksia asiasta on vaikea saada ja havaintoa voidaan pitää vain olettamuksena.

Edellä mainituista syistä hierojalla on hyvä käydä sekä ns. normaalin lihaskivun (näihin ei kuulu esim. revähdykset ja lihaksen tulehdustilat) helpottamiseksi että lihasten toimintakyvyn maksimoimiseksi. Jälkimmäisessä tapauksessa puhutaan monesti ylläpitävästä hieronnasta. Tätä säännöllistä käymistä suosittelen, sillä monella työssä tai vapaa-ajalla oleva rasitus on hyvin yksipuolista ja staattisia asentoja on paljon. Lisäksi kovempi liikunta altistaa lihaksia väsymiselle ja kuona-aineiden kertymiselle ja muun lihashuollon tueksi hieronta on erittäin hyvä vaihtoehto. Vaikka hieronnassa kävisi säännöllisesti, lihashuollon merkitystä ei sovi aliarvioida. Vaikka kävisi kerran viikossa hieronnassa, tuntimäärä ei kasva kovinkaan isoksi muuhun toimintaan verrattuna ja siksi on hyvä kiinnittää huomiota työ-, opiskelu- ja nukkumistapoihin, liikunnan kuormittavuuden lisäksi.

Mikäli tämän jälkeen koet tarpeelliseksi tulla käsittelyyn, voit varata ajan alla olevalla painikkeella.