Personal Training/ valmennus
Varaa ilmainen tapaaminenAlkukartoitukset tehdään pääasiassa Linnanmaalla hierontatiloissa, valmennuksia suoritetaan joko Kuntosali Puntissa (Mielikintie 1, 90550 Oulu) tai kaupungin saleilla. Kaikkiin valmennuksiin kuuluu ohjelman (ja mahdollisen tapaamisen lisäksi) mahdollisuus yhteydenpitoon kanssani. Alkukartoituksessa pohditaan yhdessä myös kokonaiskuormitusta ja halutessasi voidaan käydä yhdessä läpi ravintoa, vaikka en varsinaista ravinto-ohjelmaa tee.
Hinnoittelu eroaa useimpien muiden valmentajien hinnastosta. Olen lähtenyt palvelujani hinnoittelemaan niin, että ne on laitettu ohjelmien määrän perusteella, ei tapaamiskertojen, kuten yleensä. Näin pystyt näkemään, mitä palvelu sisältää ja lähtökohtaisesti enemmän ohjelmia vaatii enemmän työtä. Pystyn loppuvuoden tekemään valmennusta ilman ALVtä, joten siksi hinnat ovat suht edulliset. Lisäksi syyskuun ajan saat näistäkin -10%.
Maksutapoina käyvät pankki-/luottokortti ja lasku tai työnantajan tarjoamista eduista ePassi, Smartum ja Edenred. Unimoven Sporttipassilla saat valmennuksista 10€ alennusta.
Personal training
Konsultaatio | 0€ |
Kesto 30min. Kartoitetaan tilannettasi ja mietitään yhdessä tarpeisiisi sopiva ohjelma.
Pelkkä ohjelma | 70€ |
Tavoitteisiin sopiva harjoitusohjelma, johon ei kuulu tapaamista.
1 ohjelma | 100€/kk |
Ohjelman lisäksi hintaan kuuluu ohjelman läpikäyminen ja jatkuva seuranta sekä yhteydenpito molemmin puolin ja tarpeen mukaan.
2 ohjelmaa | 150€/kk |
Ohjelmien lisäksi niiden läpikäynti joko paikan päällä tai etänä sekä yhteydenpito, ja viikottainen seuranta.
3 ohjelmaa | 190€/kk |
Ohjelmien teon lisäksi niiden läpikäynti ja jatkuva seuranta etenemisestä ja suunnitelman korjaaminen tarvittaessa.
4 ohjelmaa | 250€/kk |
Ohjelmien teko ja niiden läpikäynti sekä jatkuva seuranta ja yhteydenpito sekä mahdolliset muutokset.
Erikoispalvelut
Liikkuvuusohjelma | 90€ |
Tapaaminen 60min, jossa kartoitetaan tilannetta ja tehdään mahd. testaukset. Näiden ja tarpeesi perusteella tehdään liikkuvuusohjelma (1-2), jolla koitetaan saada liikkuvuuttasi parannettua.
Nopeusvoima |
Nopeusvoimaa voidaan lähteä kehittämään myös. Valmennuksen kesto on tällöin hyvä olla väh. 3kk, jotta tuloksia olisi mahdollista saada.
Liikkuvuus- tai voimatestit | 60€ |
Kesto 60min Testataan tarpeen mukaan voimaa, liikkeen hallintaa ja liikkuvuutta tai kestävyyskuntoa.
Parivalmennus |
Jos haluatte ohjelman tai ohjelmat pariskuntana tai kaverin kanssa, molemmat saavat 20% alennuksen. Ohjelmien läpikäynnit tehdään samaan aikaan molemmille tässä tapauksessa.
Ryhmä- tai joukkuevalmennus
Hinta sovitaan erikseen ja se sovitaan tarpeen mukaan. Pyritään tekemään sellainen paketti, että kaikki ovat tyytyväisiä.
Valmiit ohjelmat
Ryhti | 50€ |
Ohjelman tavoitteena on lisätä yläselän alueen voimaa ja liikkuvuutta ja saada näin kipua hellittämään.
Alaselkä | 50€ |
Ohjelman tavoitteena on kehittää alaselän voimaa ja liikkuvuutta ja saada kipuja pois.
Lonkka | 50€ |
Ohjelma kehittää lonkan liikkuvuutta ja voimaa ja saattaa vähentää esim. alaselän kipuiluakin
Valmennusfilosofiani
Omaa valmennustyyliäni voisi luokitella termillä ”harjoittele kuin urheilija”. Eri ihmisille tämä tarkoittaa eri asioita, ja sinun ei tarvitse olla urheilija. Treeneissä voidaan käyttää hyväksi monia eri menetelmiä, mutta filosofiaani kuuluu voimaharjoittelun lisäksi hyppyjä, sprinttejä, jarrutuksia, räjähtävyyttä ja liikkuvuutta. Koen, että näin pystyy pitämään toimintakykyään yllä hyvin ja keho on valmis myös yllättäviin tilanteisiin. Erikoisosaamisenani on liikkuvuuden kehittäminen, joka näkemykseni mukaan koostuu kolmesta osasta: voimasta, liikkeen hallinnasta ja venyvyydestä. Hyvässä liikkuvuusharjoittelussa siis tulee vähintään lämmin, monesti hiki. Kehitän osaamistani jatkuvasti edelleen ja etenkin nopeus- ja tehoharjoittelu kiinnostaa, lajeista/lajiryhmistä pallopelit ovat parhaiten hallussa, lisäksi yleisurheilu ja frisbeegolf kiinnostavat. Haluan kuitenkin mennä asiakkaan ehdoilla ja tavoitteena on olla paras personal trainer juuri sinulle, oli tavoitteena sitten ulkonäölliset tai suorituskyvylliset tekijät. Pyritään löytämään yhdessä sellainen tapa harjoitella, joka sopii juuri sinun tilanteeseesi ja tavoitteena on olla paras valmentaja juuri sinulle.
Personal trainingin/valmennuksen hyödyt
Elämme aikoja, jossa istumatyö on yleisempää kuin koskaan ja liikuntaa ei välttämättä arjessa paljoa tule. Tämä saattaa aiheuttaa vaivoja, joita ehkä olet jo koittanut venyttämällä saada pois, mutta se ei ole ollut pitkäkestoinen apu. Vaikka monesti kehossa saattaa olla kireyden tunnetta, niin se voi olla merkki lihasheikkoudesta. Voimaharjoittelu toimii todella hyvin töissä jaksamiseen, ja personal trainer on hyvä apu sopivan liikuntaohjelman luomisessa. Toki on aina hyvä muistaa myös työn tauottaminen ja arkiaktiivisuus, jotka molemmat ovat erittäin tärkeitä toimintakyvyn kannalta.
Olen kuullut hieronta-asiakkailta, että kun on fyysinen työ, niin ei tarvitse urheilla. Olen huomannut, että näissä tapauksissa monesti työn kokonaiskuormitus on hieman liian raskasta asiakkaan omaan tasoon nähden ja vapaa-ajalla energia voi olla melko vähissä. Voikin sanoa, että raskas työ vaatii raskaat harrastukset ja liikunta on hyvä vaihtoehto – jopa suositeltavaa – työn vastapainoksi. Kun kehoon saadaan liikunnalla lisää kapasiteettia, niin työkin muuttuu helpommaksi. Oma valmentaja auttaa sinua kehittelemään sopivan tavoitteellisen harjoitusohjelman jaksamisen tueksi.
Eri urheilulajit tuovat kropalle omat vaatimuksensa ja vaikka laji itsessään monesti kehittää hyvin ominaisuuksia, voimaharjoittelu (monesti puhutaan oheisharjoittelusta) ja etenkin voiman kehitys eri asennoissa auttavat lajisuoritusta. Voimaharjoittelua voi käyttää sekä lajivoiman kehittämiseen, mutta myös harjoittelun monipuolistamiseen ja mahdolliseen loukkaantumisten ennaltaehkäisyyn. Osaava valmentaja pystyy lajianalyysin ja hyvän pohjatyön avulla tekemään sinulle sopivan ohjelman.
Haluan omalla osaamisellani fysiologiasta, kuormituksesta, kuntoutuksesta ja asiakkaan kohtaamisesta olla juuri sinulle sopiva valmentaja. Tavoitteesi voi olla mikä tahansa ja yhdessä voidaan miettiä elämäntilanteeseesi soveltuva liikuntaohjelma.